Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 15.10.2024/Pykälä 102


 

Ulvilan koulujen lukuvuoden 2024 - 2025 työsuunnitelmien hyväksyminen

 

Sivistyslautakunta 15.10.2024 § 102  

313/12.00.01/2024  

 

 

Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kimmo Vepsä

 

 

Perusopetusasetuksen 9 §:n 1 momentin mukaan opetuksen järjestäjän tulee lukuvuosittain laatia opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa sovitaan opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

Koulujen tuntikehys määräytyy lukuvuonna 2024 – 2025 sivistyslautakunnan 09.04.2024 § 37 hyväksymän tuntikehyksen perusteella.

 

Koulujen työsuunnitelmien sisällöstä on tarkemmin sovittu kuntakohtaisessa opetussuunnitelmassa.

 

Sivistyslautakunta on asettanut arvioinnin painopisteet lukuvuodelle 2024 – 2025 (11.06.2024 § 74):

 

 Satakunnan onnellisimmat ja osaavimmat lapset ja nuoret

  • yhtenäinen ja turvallinen toimintakulttuuri
  • tuen uudistusten jalkauttaminen (esi- ja perusopetus, lukio)
  • tunne- ja turvataidot – koulu- ja päiväkotiviihtyvyys

 

Koulujen rehtorit esittelevät toimintaansa tämän asian käsittelyn alussa. Koulujen työsuunnitelmat esityslistan oheismateriaalina.

 

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Vepsä Kimmo

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy koulujen työsuunnitelmat lukuvuodelle 2024 - 2025 esittelyn mukaisesti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Rehtorit poistuivat tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.30.