Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.10.2024/Pykälä 234


 

Pysäköinninvalvonnan järjestäminen Ulvilassa

 

Tekninen lautakunta 25.09.2024 § 64 

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Björninen Teemu

 

Ulvilan kaupungin alueella olisi nykyistä laajemmalle pysäköinninvalvonnalle selkeä tarve. Virhepysäköinnit, liikenneturvallisuutta vaarantavat pysäköidyt ajoneuvot sekä hylätyt ajoneuvot työllistävät jonkin verran ja haittaavat kuntalaisten arkea.

 

Koska hallintosäännön 39§:n mukaan tekninen lautakunta vastaa kaupungin liikenneturvallisuudesta ja sen kehittämisestä ja pysäköinninvalvonta on osa liikenneturvallisuustyötä, tulee teknisen lautakunnan lausua pysäköinninvalvonnan uudelleenjärjestelemisen tarpeesta ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle mahdollisen hakemuksen tekemisestä aluehallintovirastoon pysäköinninvalvonnan järjestämisestä kunnallisesti.

 

Laissa pysäköinninvalvonnasta pykälissä §10 ja §11 mainitaan toimivaltaisista viranomaisista pysäköinninvalvonnasta kunnissa. Käytännössä toimivalta on poliisilla mutta valtuuston erillisellä hakemuksella Aluehallintovirastolle kunta voi hakea lupaa järjestää valvonnan itse. Mikäli kunta luvan saa, ja se alkaa valvontaa järjestää, tulee sen asettaa tehtävää varten kunnallinen pysäköinninvalvoja ja riittävä määrä tarkastajia. Lupaa voi myöhemmin valtuusto hakea peruttavaksi tai muutettavaksi.

 

Ulvilassa on siis tämänhetkisen tilanteen mukaan toimivaltainen pysäköinninvalvontaviranomainen Lounais-Suomen poliisilaitos. Yhtenä vaihtoehtona olisi, mikäli Ulvilan kaupunki päättäisi hakea ja saisi luvan järjestää pysäköinninvalvonnan itse, järjestää se kuntayhteistyönä jonkin toisen kunnan kanssa, mikäli asiasta päästäisiin sopimukseen. Etuna tässä järjestelyssä olisi olemassa olevan valvontakoneiston hyödyntäminen ja kuntayhteistyön lisääminen naapurikuntien kesken.

 

Yhteistoiminnan edellytyksien laillisuudesta on käyty ennakkokeskustelua niin Lounais-Suomen AVI:n, Poliisihallituksen kuin Lounais-Suomen poliisilaitoksen kanssa. AVI:n lupaan lausunnon antava viranomainen on Lounais-Suomen poliisilaitos ja heidän ja Poliisihallituksen kantana on, ettei kuntien yhteistoiminalle pysäköinninvalvonnan järjestämiselle ole estettä, mikäli Ulvila kunnallisen luvan AVI:lta saa.

 

Porin kaupungin teknisen toimen osalta on keskusteltu sekä pysäköinninvalvonnan että juristin kanssa eikä neuvottelujen aloittamiselle ole nähty estettä, mikäli Ulvilan kaupunki lupaa pysäköinninvalvontaan hakee ja sen saa.

 

 

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Björninen Teemu

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle kantanaan, että kunnallinen pysäköinninvalvonta parantaisi liikenneturvallisuutta ja arjen sujuvuutta Ulvilan kaupungissa ja erityisesti sen yleisillä alueilla. Lautakunta pyytää kaupunginhallitusta lausumaan kunnallisen pysäköinninvalvonnan tarpeesta ja mikäli katsoo aiheelliseksi niin esittämään edelleen valtuustolle luvan hakemista pysäköinninvalvonnan aloittamiseksi.

 

Päätös Hyväksyttiin

 

 

Kaupunginhallitus 07.10.2024 § 234  

280/09.00/2024  

 

 

Valmistelija Kaupunginjohtaja Mikko Löfbacka, puh. 044 343 8250

 

 

Tekninen lautakunta on kokouksessaan 25.09.2024 § 64 päättänyt esittää kaupunginhallitukselle kantanaan, että kunnallinen pysäköinninvalvonta parantaisi liikenneturvallisuutta ja arjen sujuvuutta Ulvilan kaupungissa ja erityisesti sen yleisillä alueilla. Lautakunta on pyytänyt kaupunginhallitusta lausumaan kunnallisen pysäköinninvalvonnan tarpeesta ja mikäli katsoo aiheelliseksi niin esittämään edelleen valtuustolle luvan hakemista pysäköinninvalvonnan aloittamiseksi.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää todeta lausuntonaan, että kaupunginhallitus pitää liikenneturvallisuutta ja arjen sujuvuutta, erityisesti yleisillä alueilla, tärkeänä Ulvilan kaupungissa.

Kaupunginhallitus ei kuitenkaan edellä esitetyn selvityksen pohjalta esitä valtuustolle luvan hakemista pysäköinninvalvonnan aloittamisesta. Kaupunginhallitus palauttaa asian valmisteluun ja pyytää tarkempaa selvitystä pysäköinnin aiheuttamista haitoista liikenneturvallisuudelle sekä tarkempaa suunnitelmaa pysäköinnin valvonnan käytännön järjestämisestä, jos lupaa päätetään hakea jäljempänä.

 

Käsittely  Keskustelun kuluessa Heikki Pukkila teki seuraavan muutosehdotuksen: Kaupunginhallitus päättää todeta lausuntonaan, että kaupunginhallitus pitää liikenneturvallisuutta ja arjen sujuvuutta, erityisesti yleisillä alueilla, tärkeänä Ulvilan kaupungissa. Kaupunginhallitus ei kuitenkaan edellä esitetyn selvityksen pohjalta esitä valtuustolle luvan hakemista pysäköinninvalvonnan aloittamisesta.

 

Pekka Leino ja Matti Koskela kannattivat Heikki Pukkilan muutosehdotusta. 

 

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.