Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 16.09.2024/Pykälä 53



 

Talousarviomuutokset Q2

 

Kaupunginhallitus 09.09.2024 § 212 

 

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Nora Koskinen, puh. 0400 134 863

 

 

 Lautakuntia on pyydetty osavuosikatsauksessa raportoitujen talousarvion toteumatietojen ja loppuvuotta koskevien ennusteiden perusteella tekemään esitykset tulosaluetasoisista talousarviomuutoksista vuoden 2024 talousarvioon.

 

 Sivistyslautakunta on käsitellyt talousarviomuutoksia kokouksessaan 20.8.2024 § 86. Muutoksia esitetään vapaa-ajankeskus Kaskelotin maksutuottoihin, koulumatkakuljetuksiin varattuun määrärahaan sekä liikuntatilojen ja -alueiden käyttömenoihin.

 

 Tekninen lautakunta on käsitellyt talousarviomuutoksia  kokouksessaan 21.8.2024 § 51. Muutoksia esitetään liikennealueille, puistotoimelle sekä vesi- ja viemärilaitoksille varattuihin menomäärärahoihin.

 

 Kaupunginhallituksen alaisessa toiminnassa talousarviomuutoksia esitetään talousarvion rahoitusosaan valtionosuuksien kertymäennusteeseen.

 

 Talousarviomuutokset sisältävät toimintatuottojen lisäyksiä 60 000 euroa ja vähennyksiä 60 000 euroa, nettovaikutus on nolla. Toimintakulujen lisäykset ovat yhteensä 438 000 euroa. Toimintakatteen nettomuutos on -438 000 euroa. Rahoitusosassa korjataan valtionosuuksien kertymää, vaikutus yhteensä on -96 000 euroa. Muutosten jälkeen kaupungin vuosikate on 1 248 917 euroa ja tilikauden tulos -1 857 506 euroa.

 

 Talousarvion investointiosaan esitettävät muutokset lisäävät investointimenoja yhteensä 181 000 euroa. Muutosesitykseen sisältyy kaksi kokonaan uutta hanketta, Laineenkujan perusparannus-suunnittelu, jolle esitetään 50 000 euron määrärahaa sekä Varaston energia- ja julkisivuhanke, jolle esitetään 20 000 euron määrärahaa.

 

 Kokonaismuutokseen sisältyvä lisämääräraha hankkeelle Muut välttämättömät nopeasti tehtävät investoinnit, Kaskelotin legionellakorjaus, 50 000 euroa, on käsitelty kaupunginhallituksessa 26.8.2024 § 200 asian kiireellisyyden vuoksi. Aiemmin talousarviovuoden aikana investointiosaan on myönnetty yhteensä 51 000 euroa lisämäärärahaa.

 

 Yhdistelmä talousarvion muutosesityksistä on liitteenä. Liitteenä on myös kaupungin tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja talousarvion investointiosa esitettyjen muutosten jälkeen.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteiden mukaiset talousarviomuutokset talousarvion 2024 käyttötalousosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteiden mukaiset talousarviomuutokset talousarvion 2024 käyttötalousosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti yksimielisesti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Nora Koskinen poistui kokouksesta tämän asian päätöksenteon jälkeen kello 17.23.

 

 

Valtuusto 16.09.2024 § 53  

210/02.02.00/2023  

 

  

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteiden mukaiset talousarviomuutokset talousarvion 2024 käyttötalousosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.