Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 66


 

Kulttuuripalkinnon jakaminen

 

Sivistyslautakunta 28.05.2024 § 66  

166/02.05.01.02/2024  

 

 

Valmistelija Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden päällikkö Johanna Jyrkinen

 

Sivistyslautakunta on jakanut tunnustuspalkintoja vuoden aikana tai pitemmällä ajalla kulttuuri- ja / tai perinnetoiminnan alalla ansioituneille ulvilalaisille toimijoille. Kulttuuripalkinto on tarkoitettu kannustukseksi alkavalla taiteilijan uralla tai tunnustuksesi pitkäaikaisesta tuloksellisesta toiminnasta taiteen edistämiseksi. Palkituksi voivat tulla myös kotiseutu- ja perinnetyön alalla kunnostautuneet henkilöt tai yhteisöt.

 

Ulvilan sivistyslautakunta on pyytänyt lehti-ilmoituksella ehdotuksia

vuoden 2024 kulttuurin alan palkittavista. Määräaikaan 28.2.2024 mennessä tehtiin kaksi (2) ehdotusta.

 

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Vepsä Kimmo

 

Päätösehdotus Ulvilan sivistyslautakunta päättää myöntää 300 €:n suuruiset kulttuuripalkinnot pitkäjänteisestä ja tinkimättömästä työstä musiikkitaiteen eteen dir.cant. Heikki Haulannolle sekä kannustukseksi alkavalle uralle musiikin parissa Anette Nelimarkalle.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.