Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.05.2024/Pykälä 39


 

Vuoden 2023 tilinpäätös ja vastuuvapaus tilivelvollisille

 

Tarkastuslautakunta 16.05.2024 § 39  

447/02.06.01/2023  

 

KunL 125§:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.

 

Ulvilan kaupungin tilintarkastaja on tarkastanut vuoden 2023 tilinpäätöksen. Tilintarkastaja esittää tilintarkastuskertomuksessaan, että tilinpäätös voidaan hyväksyä ja vastuuvapaus myöntää toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.–31.12.2023. Tilintarkastuskertomus luovutetaan tarkastuslautakunnalle 16.5.2024. Tilintarkastaja esittelee vuoden 2023 tilintarkastuskertomuksen kokouksessa.

 

  

 

Ehdotus: Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että

- kaupunginvaltuusto merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedoksi,
- kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden 2023 tilinpäätöksen,
- kaupunginvaltuusto myöntää vastuuvapauden toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.–31.12.2023.

 

Päätös: Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että  kaupunginvaltuusto merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedoksi, kaupunginvaltuusto hyväksyy vuoden 2023 tilinpäätöksen kaupunginvaltuusto myöntää vastuuvapauden toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.–31.12.2023.