Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 135



 

Talousraportointi Valtiokonttorille / neljännesvuosiraportointi

 

Kaupunginhallitus 06.05.2024 § 135  

147/02.02.02/2024  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Nora Koskinen, puh. 0400 134 863

 

 

Kuntalain pykälän 120 a mukaisesti kunnan on toimitettava tilinpäätös-, osavuosikatsaus- ja kustannustiedot sekä muualla laissa tai lain nojalla säännöllisesti toimitettavaksi edellytetyt taloustiedot Valtiokonttorille yhteentoimivuuden edellyttämässä muodossa.

 

Valtioneuvosto on antanut Kuntalain nojalla kaksi asetusta, valtioneuvoston asetus kunnan taloutta koskevien tietojen toimittamisesta (524/2020) sekä valtioneuvoston asetus kunnan tilinpäätöksestä esitettävistä tiedoista (525/2020), joissa ohjataan tarkemmin tietojen toimittamisen aikatauluista ja tietosisällöistä.

 

Tämän mallin mukaisen raportointi alkoi vuonna 2021. Raportointi tehdään talousarviosta, neljännes- ja puolivuositiedoista sekä tilinpäätöksestä. Neljännesvuosiraportoinnissa annetaan kunnan tuloslaskelma- ja taseraportit sekä vesihuollon taseyksikön tuloslaskelma-, tase- ja rahoituslaskelmaraportit. Raportit annetaan Valtiokonttorille 30.4. mennessä ajalta tammi-maaliskuu sekä 31.10. mennessä ajalta tammi-syyskuu.

 

Puolivuosiraportointi annetaan Valtiokonttorille 15.8. mennessä ajalta tammi-kesäkuu sekä 15.4. mennessä ajalta tammi-joulukuu. Tämä raporttikokonaisuus on laajempi kuin neljännesvuosiraportoinnissa sisältäen joko tilinpäätösennusteen tai -arvion.

 

Valtiokonttorille annetut raportit tuodaan tiedoksi kaupunginhallitukselle ja valtuustolle raportoinnin valmistuttua.

 

Ulvilan kaupungin tuloslaskelma ja tase sekä vesihuollon taseyksikön tuloslaskelma, tase ja rahoituslaskelma ajalta 1.1.-31.3.2024 ovat esityslistan liitteenä.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

- merkitä tiedoksi Valtiokonttorille toimitettavan neljännesvuosiraportoinnin raportit ajalta 1.1.-31.3.2024

- esittää valtuustolle, että valtuusto päättää merkitä tiedoksi Valtiokonttorille toimitettavan neljännesvuosiraportoinnin raportit ajalta 1.1.-31.3.2024.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti

- merkitä tiedoksi Valtiokonttorille toimitettavan neljännesvuosiraportoinnin raportit ajalta 1.1.-31.3.2024

- esittää valtuustolle, että valtuusto päättää merkitä tiedoksi Valtiokonttorille toimitettavan neljännesvuosiraportoinnin raportit ajalta 1.1.-31.3.2024.

Nora Koskinen poistui kokouksesta tämän asian päätöksenteon jälkeen kello 17.31.