Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 27


 

Pöytäkirjantarkastajien valinta

 

Valtuusto 10.06.2024 § 27  

    

 

 

Hallintosäännön 124 §:n mukaan valtuusto valitsee jokaisessa kokouksessa kaksi (2) valtuutettua tarkastamaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan siltä osin kuin pöytäkirjaa ei tarkasteta kokouksessa.

 

Hallintosäännön 160 §:n mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan.

Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä.

Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

Vakiintuneen käytännön mukaan toimielin valitsee kokouksessaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina.

Tarkastettu pöytäkirja julkaistaan 14.6.2024 kuntalain 140 §:n mukaisesti Ulvilan kaupungin yleisessä tietoverkossa.

 

 Tarkastusvuorossa ovat valtuuston jäsenet Tero Järvelä ja Mika Kallioinen.

 

 

Päätösehdotus Valtuusto valitsee kaksi valtuutettua pöytäkirjantarkastajiksi sekä päättää, että pöytäkirja tarkastetaan sähköisesti torstaina 13.6.2024.

 

Päätös Valtuusto valitsi yksimielisesti pöytäkirjantarkastajiksi valtuutetut Tero Järvelä ja Mika Kallioinen sekä päätti, että pöytäkirja tarkastetaan sähköisesti torstaina 13.6.2024.