Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 36


 

Sivistyksen toimialan talousarviomuutos ja sitä koskeva täyttölupa / päätoiminen tuntiopettaja

 

Kaupunginhallitus 03.06.2024 § 165 

 

 

 

Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kimmo Vepsä, puh. 0400 134 849 ja talous- ja hallintojohtaja Nora Koskinen, puh. 0400 134 863

 

  Satakunnan hyvinvointialueen kanssa käydyn neuvottelun tuloksena

Ulvilan kaupungin Olavin koulun Antinkartanon vaativan erityisen tuen osaamiskeskuksen opetustoimintaa ei tulla siirtämään syksyllä 2024 Satasairaalan tiloihin, vaan koulutuksen järjestäjänä toimii edelleen Ulvilan kaupunki. Ulvilan kaupungin tulee varautua toiminnan jatkamiseen riittävällä henkilöstöresurssilla, jota varten lisätään talousarvion 2024 henkilöstöosaan vakinainen päätoimisen tuntiopettajan virka. Ulvilan kaupunki laskuttaa opetuksen järjestämisen kustannukset kotikuntakorvauksina lähettäviltä kunnilta. 

 

Toiminnan mahdollisesti siirtyessä Satakunnan hyvinvointialueen tiloihin, kaupungille palkattava päätoiminen tuntiopettaja siirretään muuhun Ulvilan kaupungin yksikköön.

 

Ulvilan kaupungin sivistyksen toimiala esittää vakinaisen päätoimisen tuntiopettajan viran lisäämistä peruskoulutuksen tulosalueen vuoden 2024 talousarvion henkilöstöosaan. Vuoden 2024 talousarviossa on riittävä määrärahavaraus henkilöstömenoille. Lisämäärärahan tarve tuleville vuosille on 49 000 euroa/vuosi.

 

Lisäksi haetaan kaupunginhallitukselta täyttölupaa valtuuston kokouksessaan 15.12.2023 § 71 hyväksymän vuoden 2024 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2024–2026 sisältämän täyttölupamenettelyn mukaisesti:

 

  ”Toimialajohtaja hakee kaupunginhallitukselta täyttöluvan toistaiseksi voimassa olevana täytettäviin virka- ja työsuhteisiin sekä yli 12 kuukautta kestäviin määräaikaisena täytettäviin virka- ja työsuhteisiin pois lukien rekrytoinnit, joissa määräaikaisuuden peruste on sijaisuus. Toimialajohtaja hakee kaupunginjohtajalta täyttöluvan 12 kuukautta tai sitä lyhyempänä täytettäviin määräaikaisiin virka- ja työsuhteisiin pois lukien rekrytoinnit, joissa määräaikaisuuden peruste on sijaisuus, tai kyseessä on pitkäaikaistyöttömien palkkaaminen TE-toimiston työllistämistuella.”

 

  Ulvilan kaupungin sivistyksen toimiala hakee täyttölupaa Olavin koulun Antinkartanon vaativan erityisen tuen osaamiskeskuksen  vakinaisen päätoimisen tuntiopettajan viran täyttämiseen 5.8.2024 alkaen. Täyttölupaa haetaan sillä ehdolla, että valtuusto päättää hyväksyä ehdotettavan muutoksen talousarvioon 2024.

 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

- esittää valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä vakinaisen päätoimisen tuntiopettajan viran lisäämisen sivistyksen toimialan talousarvion 2024 henkilöstöosaan

- myöntää täyttöluvan sivistyksen toimialalle vakinaiseen päätoimisen tuntiopettajan virkaan perustelujen mukaisesti sillä edellytyksellä, että valtuusto hyväksyy ehdotetun talousarviomuutoksen.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti

- esittää valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä vakinaisen päätoimisen tuntiopettajan viran lisäämisen sivistyksen toimialan talousarvion 2024 henkilöstöosaan

- myöntää täyttöluvan sivistyksen toimialalle vakinaiseen päätoimisen tuntiopettajan virkaan perustelujen mukaisesti sillä edellytyksellä, että valtuusto hyväksyy ehdotetun talousarviomuutoksen.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti yksimielisesti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

 

 

Valtuusto 10.06.2024 § 36  

6/01.01.01.00/2024  

  

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä vakinaisen päätoimisen tuntiopettajan viran lisäämisen sivistyksen toimialan talousarvion 2024 henkilöstöosaan.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.