Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 05.03.2024/Pykälä 24



 

Tuntijakomuutos perusopetuksen tuntijakoon

 

Sivistyslautakunta 05.03.2024 § 24  

77/12.00.00/2024  

 

 

Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kimmo Vepsä

 

 

 

Valtioneuvoston asetuksella 111/2023 on muutettu perusopetuksen tuntijakoa niin, että B1-kielen opetukseen tulee yksi vuosiviikkotunti lisää 7. vuosiluokalle 1.8.2024 alkaen.

 

Opetushallitus on päivittämässä opetussuunnitelman perusteita B1-kielen osalta. Päivitetyt opetussuunnitelman perusteet  julkaistaan ennakkotiedon mukaan helmikuussa 2024, jonka jälkeen perusopetuksen järjestäjien on kevään aikana laadittava uudet paikalliset opetussuunnitelmat. Valtakunnallinen B1-kielen tuntijakomuutos edellyttää muutoksia opetuksen järjestäjän paikalliseen tuntijakoon. Muuttunut tuntijako ja sen mukaiset paikalliset opetussuunnitelmat otetaan vuosiluokkien 7–9 osalta käyttöön 1.8.2024.

 

Tuntijakouudistuksen myötä B1-kielen opetusta tulee järjestää yhteensä vähintään seitsemän vuosiviikkotuntia niin, että opetusta on kaksi vuosiviikkotuntia 6. luokalla, kaksi vuosiviikkotuntia 7. luokalla ja yhteensä kolme vuosiviikkotuntia 8.–9. luokilla. Opetuksen järjestäjä päättää omassa paikallisessa  opetussuunnitelmassaan, kuinka edellä mainitut kolme vuosiviikkotuntia sijoitetaan tuntijaossa 8. ja 9. vuosiluokalle.

 

Vaikka B1-kielen opetustuntimäärän lisäys koskee 7. vuosiluokkaa,  niin käytännössä 1.8.2024 voimaan astuva uusi tuntijako koskee kaikkia vuosiluokkia 7–9 seuraavien kahden lukuvuoden aikana. B1- kielen opetusta pitää seitsemännen luokan lisätunnin lisäksi järjestää myös lukuvuosina 2024-26 yhdeksännellä luokalla oleville oppilaille, koska tuntijakolisäys tulee täyttyä myös nyt 7. ja 8.  kahdeksannella luokilla olevien oppilaiden osalta.

 

Ulvilan yhteiskoulun rehtori esittää, että yhteiskoulun tuntijakoon lisätään 7.lk:lle yksi tunti ruotsia ja väliaikaisesti kahdeksi vuodeksi 9.lk:lle yksi tunti ruotsia. Lisäksi siirretään 7.lk:lta yksi tunti musiikkia 8. luokalle, jotta musiikkiluokan opetus olisi lukujärjestysteknisesti toteutettavissa.

 

Ulvilassa  perusopetuksen tuntijako on tällä hetkellä yhteensä 227  vuosiviikkotuntia vuosiluokille 1-9, kun valtakunnallinen minimituntijako on 224 vuosiviikkotuntia. Asetusmuutoksen myötä valtakunnallinen mininituntijako nousee 225 vuosiviikkotuntiin. 

Lukuvuonna 2024-2025 perusopetuksen kokonaistuntijako Ulvilassa on 229 tuntia ja lukuvuonna 2025-2026 kokonaistuntimäärä vuosiluokilla 1-9 on yhteensä 228 tuntia.

Yhden vuosiviikkotunnin lisääminen lisää kuntien palkka- ja oppimateriaalikustannuksia.  Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää, että julkisen talouden suunnitelmaan vuosille 2024–2027 osoitetaan B1-kielen laajuuden muutoksen johdosta 4 135 000 euroa vuodelle 2024 ja 9 925 000 euroa vuodesta 2025 alkaen.

 

Lisäksi opetussuunnitelmien valmistelutyöhön sekä uudistuksen toimeenpanoon ja seurantaan esitetään miljoona euroa vuosina 2023 ja 2024. Vuotta 2024 koskeva määräraha esitetään julkisen talouden suunnitelmaan 2024–2027.

 

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Vepsä Kimmo

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta hyväksyy muutokset Ulvilan kaupungin perusopetuksen tuntijakoon seuraavasti:

1. Lisää perusopetuksen tuntijakoon yhden vuosiviikkotunnin ruotsin kielen opetusta 7. luokalle alkaen 1.8.2024

2. Lisää perusopetuksen tuntijakoon väliaikaisesti yhteensä 2 tuntia ruotsia 9. vuosiluokille lukuvuosina 2024-2025 ja 2025-2026.

3. Siirretään yksi musiikin tunti 7. luokalta 8. luokalle alkaen 1.8.2024.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.