RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 30.01.2024/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Järjestöjen kopiointipalvelu vuonna 2024
Sivistyslautakunta 30.01.2024 § 9
36/12.05.01/2024
Valmistelija Liikunta- ja nuorisopalveluiden päällikkö Markku Nevala
Ulvilalaisille nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntajärjestöille on vuosittain varattu mahdollisuus ottaa kopioita vapaa-aikapalvelujen laskuun. Kopiointioikeus on ollut myös joillakin nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntatoimintaa harjoittavilla yhteisöillä. Kopiomäärä on ollut vuosittain 700 kpl ja kopiointipaikkoina ovat toimineet kaupungintalo, pääkirjasto sekä Kullaan sivukirjasto.
Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Vepsä Kimmo
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää jatkaa ulvilaisten nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntayhdistysten kopiointikäytäntöä vuonna 2024 siten, että niillä on mahdollisuus ottaa 700 kopiota vapaa-aikapalvelujen kustannuksella. Kopiointikäytäntö koskee vain kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntayhdistyksiä ja -yhteisöjä. Hyväksyttävinä kopiointipaikkoina toimivat Ulvilan kaupungintalo, pääkirjasto ja Kullaan sivukirjasto.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |