Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikakööri
Pöytäkirja 03.09.2024/Pykälä 16


 

Ilmoitusasiat

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikakööri 03.09.2024 § 16  

    

 

 

 Osallistuvan budjetoinnin tilannekatsaus

 

Leineperin Härkätallin Teatterin kesäteatterinäytöksissä käytettiin 261 kappaletta lasten ja nuorten teatterilippuja eli teatterille tilitettiin 3132 euroa. Jäljelle jäänyt 1168 € tulee kaupunginhallituksen päätöksen mukaan käyttää teatterin tuottamiseen lapsille. Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden päällikkö selvittää, onko kaupungin omilla teattereilla tuotanjoja, joihin voisi tarjota ilmaisen sisäänpääsyn tällä rahalla vai tuotetaanko teatteria lapsille ostopalveluna.

 

Kausivalojen uusiminen on osoitettu teknisille palveluille. Puheenjohtaja Stenfors lupasi vielä tiedustella Ulvilan Yrittäjien puheenjohtajalta millä summalla yrittäjät voisivat lähteä mukaan kausivalojen hankintaa.

 

Koskin uimarannan tilannetta on hoitanut liikunta- ja nuorisopalveluiden päällikkö Markku Nevala. Uusi penkki rannalle on tilattu. Penkin hinta on 1300 €. Lisäksi tarvitta rantakasvuston niitto on hoidettu.

 

 

Esittelijä Kulttuuri- ja kirjastopalveluiden päällikkö Jyrkinen Johanna

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.