Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-aikakööri
Pöytäkirja 07.05.2024/Pykälä 11



 

Osallistuva budjetointi

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikakööri 07.05.2024 § 11  

52/02.02.00/2024  

 

 

Osallistuva budjetointi oli ollut auki ehdotuksille 12.2.-11.3.2024 Tuona aikana tuli yhteensä 48 ehdotusta. Näistä ehdotuksista kulttuuri- ja vapaa-aikakööri seuloi kokouksessaan 9.4.2024 ne ehdotukset, jotka olivat osallistuvan budjetoinnin ehtojen mukaiset ja jotka olisivat kustannusarvionsa mukaan toteutettavissa 10 000 euron budjetin puitteissa.

 

Nämä 12 ehdotusta olivat yleisön äänestettävänä ja kommentoitavana 10.-18.4.2024 välisen ajan kaupungin verkkosivuilla ja somekanavissa.

 

Näihin 12 ehdotukseen kaupungin tekniset palvelut antoivat myös kustannusarvionsa.

 

Inhimillisestä virheestä johtuen päätösprosessista oli kokonaan jäänyt huomiotta Leineperin Härkätallin Teatteri ry:n ehdotus. Tämä ehdotus voidaan kuitenkin käsitellä, koska se on ehtojen mukainen ja saapunut ajoissa.

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikakööri kävi kustannusarviot ja äänestyksen tuloksen läpi ja päätyi ehdottamaan kaupunginhallitukselle seuraavia toimenpiteitä suorittettavaksi osallistuvan budjetoinnin kautta.

 

Cene Suni todettiin jääviksi käsiteltäessä Leineperin Härkätallin teatterin ehdotusta, joten hän ei osallistunut asian käsittelyyn.

 

 

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-aikakööri päätti ehdottaa osallistuvan budjetoinnin kohteiksi:

4300 € Leineperin Härkätallin Teatteri ry
Kaikille ulvilalaisille lapsille tarjotaan vapaa pääsy Leineperin Härkätallin Teatterin Salainen puutarha -näytelmän mihin tahansa esitykseen esityskaudella 2024. Ulvilan kirjasto jakaa liput haluaville.

2000 € Koskin uimarannan parannus
Koskin uimarantaan hankitaan kaksi penkkiä ja yksi pöytä. VPK tilataan niittämään kasvustoa rannalta. Mikäli tästä tulee enemmän kuluja, ylimenevä osa voidaan kattaa liikuntapalveluiden budjetista.

3700 €  Kausivalaistuksen uusiminen
Nykyisten jouluvalojen lisäksi hankitaan lisää mahdollisesti myös Vanhankylän suuntaan. Kulttuuri- ja vapaa-aikaköörin puheenjohtaja ehdottaa Ulvilan Yrittäjät ry:lle osallistumista hankkeeseen vastaavalla summalla.