Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.01.2024/Pykälä 8


4 Käyttösuunnitelma vuodellle 2024

 

Teknisen lautakunnan talousarvion 2024 käyttösuunnitelma

 

Tekninen lautakunta 31.01.2024 § 8  

210/02.02.00/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Teemu Björninen

 

 

Hallintosäännön mukaan kaupunginhallituksen ja lautakuntien tulee hyväksyä talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmat. Käyttösuunnitelmassa valtuuston vahvistamat määrärahat ja tuloarviot jaetaan tulosalueen alaisille yksiköille (kustannuspaikat, laitokset) sekä tulo- ja menolajeihin. Talousarviota hyväksyessään valtuusto on samalla vahvistanut talousarvion sitovuuden. Talousarvio on sitova tulosaluetasolla, pääsääntöisesti bruttotasolla ja eräin poikkeuksin nettotasolla.

 

Vahvistetun talousarvion 2024 mukaan käyttösuunnitelmat tulee hyväksyä 28.2.2024 mennessä.

 

Talousarvion mukaan käyttösuunnitelmiin ei voi lisätä talousarvioon sisältymättömiä uusia toimintoja tai toimintatapoja, jotka lisäävät menoja vuonna 2024 tai suunnitelmavuosina 2025–2026. Uusien toimintojen aloittaminen tai nykyisten laajentaminen käsitellään aina talousarvion käsittelyn yhteydessä tai sitä muutettaessa.

 

Esityslistan liitteenä on esitys teknisen lautakunnan käyttösuunnitelmaksi vuodelle 2024. Käyttösuunnitelma on valtuuston hyväksymän talousarvion mukainen. Tulosalueiden vastuuhenkilöt näkyvät käyttösuunnitelmaesityksessä

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Björninen Teemu

 

Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy vuoden 2024 käyttösuunnitelman.

 

Päätös Hyväksyttiin