RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.11.2023/Pykälä 93
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto vuoden 2024 alussa voimaan tulevasta Porin seudun jätetaksasta
Tekninen lautakunta 15.11.2023 § 93
365/14.06.00/2022
Valmistelija Tekninen johtaja
Porin kaupungin Elinvoima- ja ympäristötoimialaan kuuluva seudullinen Jätehuoltojaosto on pyytänyt Ulvilan kaupungin lausuntoa vuoden 2024 alussa voimaan tulevasta Porin seudun jätetaksasta.
Porin seudun jätehuoltojaosto valmistelee vuoden 2024 alussa voimaan tulevaa jätetaksaa. Taksa muodostuu kaikkien kuntien osalta useasta osasta: ekomaksusta, pakkausjätteiden tyhjennysmaksuista, lajitteluasemien jätemaksuista, Hangassuon jätekeskuksen vastanottomaksuista ja kotitalouksien suurten jätteiden noutopalvelusta. Lisäksi jätetaksassa on mukana aluekeräyksen järjestäminen Laviassa, saarikiinteistöjen sekajätteen aluekeräysmaksut Porin venesatamien yhteydessä sekä palvelut julkisille toimijoille.
Taksa koskee seuraavia kuntia: Harjavalta, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen ja Ulvila.
Merkittävimmät muutokset soveltuvin osin vuoden 2023 taksoihin
• Lajitteluasemien jätemaksut nousisivat useassa jätelajissa.
• Ekomaksut nousisivat asuntotyypistä riippuen 6-21 %, pl. vähintään viiden asunnon kiinteistöt, joissa korotusta ei olisi.
• Pakkasjätteiden tyhjennysmaksut lisättäisiin jätetaksaan.
Esittelijä Tekninen johtaja Björninen Teemu
Päätösehdotus Jätetaksan muutokset ovat seudullisen jäteyhtiön toimintaperiaatteiden rajoissa olevia, eivätkä kohtele epätasa-arvoisesti Ulvilan kaupungin asukkaita tai Ulvilan kaupunkia. Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle 1.1.2024 voimaantulevan jätetaksaluonnoksen hyväksymistä.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |